Quantcast
Channel: Harrastukset | ÄKS
Viewing all 469 articles
Browse latest View live

Äänekoskelaisnaisten juoksukoulu sai huipennuksen

$
0
0
Äänekoskella järjestetty juoksukoulu toi yhteen yhdeksän naista, jotka haastoivat itsensä ja kannustivat toisiaan.

 

Yhdeksänhenkinen naisporukka treenasi Innostumon Sanna Jämsénin johdolla kuuden viikon aikana juoksutekniikoita, sykkeiden seuraamista ja sai myös infoa siitä, miten juoksuharrastusta pystyy tukemaan muilla harjoitteilla.

VIIMEISELLÄ tapaamiskerralla käytiin läpi kehonhuoltoa ja sitä, kuinka harjoittelun saa yhdistettyä omaan elämään jouhevasti.

– Hienoa, että sai näin kokonaisvaltaisen kuvan harjoittelusta. Ei se olekaan ihan pelkkää juoksemista, Anne Puukilainen sanoo.
– Ja nyt tietää, mitä voi tehdä, jos ei vaikka ehdi lenkille. Kaikilla kuitenkin on oma elämänsä ja kiireensä. Ja harjoittelu menee kuitenkin elämän mukaan eikä toisinpäin, Tiina Seppänen sanoo.

Porukan kanssa treenattiin yhdessä, kannustettiin ja jaettiin kokemuksia. Valon Kympilläkin pidettiin yhtä.

–Tälle ryhmälle muodostui kyllä sellainen yhteishenki jo heti alusta alkaen, että valmentajan ei tarvinnut kuin nauttia sen tuomista tuloksista. Ryhmän henki kantaa nimittäin pitkälle. Sillä on iso vaikutus siihen, kuinka sitoutuu harjoitteluun, kuinka selviää vaikeuksista ja tietenkin siihen, kuinka jatkaa valmennuksen jälkeen, Jämsen kertoo tyytyväisenä.

VALON KYMPILLE pääsi osallistumaan kuusi juoksukoululaista. Yksi juoksi kymmenen kilometrin omatoimisesti ja kaksi joutui jättämään väliin sairauden vuoksi, mutta kaikilla on kymmenen kilometrin juoksut tulevaisuuden suunnitelmissa. Juokseminen oli yhtä aikaa elämys ja saavutus.

– Ensimmäinen kierros rupateltiin Tiinan kanssa kuulumisia, seurailtiin sykkeitä sekä kuulosteltiin tuleeko kipuja. Kolmen kilometrin kohdalla kärki juoksi jo meistä ohi. Siinä sitä vain suu auki äimisteltiin ja taputettiin ohitukselle. Toiselle kierrokselle lähdettäessä päätettiin lisätä pökköä pesään ja yllätettiin itsemmekin, kun jaksettiin koko kierros hieman kovemmalla tahdilla. Loppuaika 1.16. Ja molempien omat tavoitteet alitettu, Janna Vakoniemi kertoo iloisesti.

Vielä reilua viikkoa ennen Valon Kymppiä porukka oli innostunut ja lähdössä innolla kokeilemaan mitä saa itsestään irti. Kukaan ei ollut missään tapauksessa jättämässä leikkiä kesken ennen, eikä jälkeen tämän tavoitteen saavuttamista.

– Saatan kuulostaa oudolta valmentajalta, mutta minulle tärkeintä ei ole se, että valmennettava saavuttaa yhden tietyn tavoitteensa, vaan se, että hän oppii kulkemaan sinnikkäästi eteenpäin matkasta nauttien. Siten saavutetaan tavoitteita yksi toisensa jälkeen ja ilolla, Jämsén sanoo.

MITKÄ OVAT fiilikset pari päivää juoksu-urakan jälkeen?

– Viikonloppuna on tullu venyteltyä mutta polvet on kipuilleet, eikä lenkille vielä ole uskaltanut. Mutta Tiinan kanssa yhdessä päätettiin, että ensi vuoden tavoite on puoli maraton, Vakoniemi kertoo päättäväisenä.


Äänemäessä kilpailtiin polkujuoksun merkeissä

$
0
0
Ensimmäinen Äänemäki Run:iin lähti mukaan yli 20 kisaajaa.

 

Äänekoski Run 2016 kisattiin Äänemäen maisemissa lauantain 24. syyskuuta. Kyseessä on polkujuoksukilpailu, joka on ensimmäinen lajiaan Äänekoskella.
Aina pitää olla uusia ideoita. Ja pointtinahan tässä oli päästä hyödyntämään Äänemäkeä. Reilu viikko sitten oli maastopyöräilykisat ja nyt päästiin juoksemaan näillä samoilla, hyväkuntoisilla poluilla, Teemu Rautiainen ÄU:sta kertoo.

Miesten yleisen sarjan voittoon pinkoi muutaman sadan metrin päässä Äänemäestä asuva Janne Liimatainen. Mies juoksi enteenomaisesti numerolla yksi.
Olen ihan tyytyväinen tulokseen. Vaikka en ole ihan parhaassa vireessä. Takana on muutamia pitkänmatkan juoksuja, joista ei ehkä vielä ole palautunut,  Liimatainen sanoo.

Yleisessä sarjassa matkaa tui 8,2 kilometriä, kunto- ja nuorten sarjoissa 5 kilometriä. Maalisuorana toimi Äänemäen hissipolku, eli noin 300 metriä pitkä jyrkkä nousu Äänemäen päälle.
Juuri miehen kanssa puhuttii, että tämä on paras reitti Keski-Suomen polkujuoksuradoista. Hyvää vaihtelevaa polkua koko matkalta, ja viimeinen pyristys Äänemäen huipulle on ihan paras juttu. Vähän pitää aina olla haastetta, jyväskyläläinen Ulla Nissinen sanoo kisan jälkeen.

Alhaalla vielä ajattelin, että meneehän tuo ylös juoksemalla. Mutta sehän jyrkkenee loppua kohti, niin oli pakko mennä kävellen loppuun, Liimatainen kommentoi loppurutistusta.

"Maalisuoralla" erot juoksijoiden välillä olivat varsin selkeät. img_4163 Janne Liimatainen juoksi miesten yleisen sarjan voittoon. Alle 18-vuotiaiden naisten sarjassa juossut Camilla MInkkinen pisti Jari Saveniuksen koville. Lopulta Savenius voitto nuoren naisen kahden sekunnin erolla. Ulla NIssisen tahti ei hidastunut edes ylämäessä. Ensimmäisenä maaliin juossut Marko Mustonen pääsi maaliin reilussa puolessa tunnissa.

Äänemäki Run 2016
TULOKSET

Naiset Yleinen 8,2km
1. Heli Sivill 00:46:50
2. Mari Varis 00:59:23
3. Katja Montonen 01:00:16
4. Johanna Soiluaho 01:01:36
5. Tiia Eklund 01:16:51
6. Katri Jutila 01:16:52

Miehet Yleinen 8,2km
1. Janne Liimatainen 00:38:32
2. Tero Viik 00:40:20
3. Santeri Schildt 00:44:48
4. Jarno Pinolehto 00:58:46

Tytöt alle 18v.
1. Camilla Minkkinen 00:33:16

Miehet yli 50vuotiaat
1. Arto Nissinen 00:37:27
2. Jorma Hirvensalo 00:43:12
3. Tuomo Ahonen 00:44:01
4. Kari Valkonen 00:47:48
5. Mikko Hämäläinen 00:50:14

Kuntosarja
1. Marko Mustonen 00:26:57
2. Mika Gröhn 00:27:45
3. Ulla Nissinen 00:31:35
4. Jari Savenius 00:33:14
5. Riikka Hytönen 00:37:18

Iita Konoselle syyskisan voitto Juniori Cupissa

$
0
0

Iita Kononen matkaa Poriin kisaamaan Juriori Cupin voitosta.

 

Suomen Painonnostoliitto aloitti tänä vuonna uuden 15 vuotta tai alle oleville nuorille suunnatun kilpailusarjan, Juniori Cupin, johon kuuluu
kolme osakilpailua ja loppukilpailu. Osakilpailut ovat pruskoululaisten mestaruuskisat, Punttikarnevaalit ja Rovaniemellä ja Nummelassa käytävät Syyskisat.

Iita Kononen voitti sarjansa Peuskoululaisten mestaruuskisoissa, oli toinen Punttikarnevaaleilla ja voitti syyskisan Nummelassa syyskuun alussa. Iita keräsi tärkeitä cup -pisteitä nostamalla kuusi varmasti onnistunutta nostoa päätyen tulokseen 55 kiloa tempaamalla 24 ja työntämällä 31 kiloa.

Juniori Cupissa on tämän vuoden aikana kisannut 34 tyttöä ja 57 poikaa. Kokonaiskisassa Iita on alle 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmantena, kisan ollessa äärimmäisen tiukka kolmen kärjen osalta. Iitaa vuotta vanhempi rovanimeläinen Viivi Raudusoja johtaa 21 pisteellä, Iitaa kaksi vuotta vanhempi porilainen Ella Iivonen on toisena 20 pisteellä ja Iita kolmantena 19 pisteellä.

Syysloman lauantaina Iita matkaa Poriin, Juniori Cupin loppuhuipennukseen, joka pidetään 22.10. Kisaan pääsee kuusi parasta kustakin sarjasta. Kisa käydään sinclair-pistekisana, jokaisen sarjan paremmuusjärjestyksen mukaan: Voittajalle 7 pistettä, toinen 5 pistettä, kolmas 4 pistettä, neljäs 3 pistettä, viides 2 pistettä, kuudes 1 pistettä. Loppuhuipennuskisan pisteet lisätään aikaisempiin osakilpailupisteisiin. Koko Juniori Cupin voittajat määräytyvät tämän kokonaispisteytyksen mukaan. Juniori Cupin kokonaiskilpailun 3 parasta kustakin sarjasta palkitaan stipendein, sarjojen parhaalle 200  euroa, toiselle ja kolmannelle 100 euroa.

 
TULOKSET:

Etelä-Suomen syyskisa Nummela 4.9.2016

(Suluissa onnistuneiden nostojen määrä)
Tytöt 12-v.
Sarja 32 kg
1. Iiris Savolainen LeKi (-11/25,43) 31 kg (12+19) 103,303 p. (6)
2. Nella Nyqvist Herakles (-06/29,21) 28 kg (11+17) 78,14 p. jv (4)
Sarja 40 kg
1. Iita Kononen ÄH (-06/38,63) 55 kg (24+31) 111,113 p. (6)
2. Amanda Rontu Bodonos (-05/37,24) 45 kg (19+26) 94,516 p. (5)
Sarja 48 kg
1. Ella Iivonen PuKa (-04/44,4) 66 kg (28+38) 116,126 p. (5)

Koko kisan tulokset täällä.

 

Kolmannen osakilpailun jälkeiset kokonaispistetilanteet ikäsarjoittain
Tummennetulla olevat (sarjojen 6 parasta) pääsevät Juniori Cupin loppuhuipennukseen Poriin 22.10.2016.

TYTÖT ALLE 12V. (synt.vuosi 2004 tai myöhemmin)
NIMI                           PISTEET
1.   Raudasoja, Viivi          21
2.   Iivonen, Ella                20
3.   Kononen, Iita              19
4.   Savolainen, Iiris         14
5.   Rättyä, Vilma              12
6.   Lehtonen, Viivi           12
7.   Rontu, Amanda              8
Timonen-Nissi, Jenna    8
9.   Väliviita, Sara-Sofia       7
Yli-Lammi, Jasmin         7
Laitinen, Erin                 7
Sofia Ruonakoski          7
13. Harell, Ella                     5
Palosaari, Eerika           5
Hollmerus, Elisabet       5
Jäppinen, Elisa              5
Rautio, Kaisa                 5
Rautio, Elisa                  5
Nyqvist, Nella                5
20. Tuuliniemi, Sara            4
Harell, Emmi                 4

TYTÖT 13-15V. (synt.vuosi 2001 – 2003)
1.  Nauha, Helmi              18
2.  Haavisto, Annika        13
     Toivonen, Anni           13
4.  Nurhonen, Ada           12
5.  Laitinen, Milla             10
6.  Pääkkönen, Jessica     7
Saari, Varpu                  7
Lehtonen, Elina            7
Malkamäki, Milja          7
Järvinen, Iida               7
11. Kanerva, Milka              5
12. Siro, Sini                       4
Bäckström, Jannike      4

POJAT ALLE 12V. (synt.vuosi 2004 tai myöhemmin)
1.  Häkli, Artturi                 21
    Raudasoja, Valtter        21
3.  Wasenius, Aaron         18
4.  Nurhonen, Eemeli       16
5.  Ojala, Veikko                14
6.  Karppinen, Aapo          11
7.  Koivisto, Joonas            10
Hiltunen, Julius              10
9.  Kähkönen, Kasper          8
10. Randen, Christian         7
Karppinen, Topi             7
Vallinen, Touko              7
Mölläri, Veeti                  7
14. Mustonen, Timo             6
Ollonen, Kai                   6
16. Karppinen, Pete             5
Akujärvi, Jonne              5
18. Mäkitalo Oskari              4
Nyqvist, Niilo                  4
19. Hollmerus, Jean             1

POJAT 13-15V. (synt.vuosi 2001 – 2003)
1.  Palosaari, Jimi               19
2.  Leinonen, Eetu              18
3.  Pietarinen, Sakari          18
4.  Savolainen, Iiro             15
5.  Suoniemi, Väinö            14
     Kähtävä, Janne              14
     Mikkola, Eemeli              14
     Keskitalo, Hanno            14
     Haapakoski, Jaro            14
10. Orava, Akseli                   13
Nauha, Joonas                 12
12. Mamia, Harri                    11
Pääkkönen, Kasper          11
14. Helin, Markus                    9
15. Koski, Sami                       8
16. Salmela, Iiro                      7
Mänttäri, Eino                     7
Heikuksela, Timo                7
Salmela, Joel                      7
Nurmi, Jesperi                     7
Suonpää, Petteri                 7
Jäntti, Robin                        7
Carpelan, Leon                    7
23. Kauranen, Rasmus            6
Carpelan, Oliver                  6
25. Härkö, Sami                       5
Salomäki, Mikael                 5
27. Norkio, Matti                       4
Syrjälä, Otto                        4
Niskala, Huuko                   4
Mamia, Heikki                     4
Potila, Aaro                         4
32. Friimäki, Samuli                  3
Pajunen, Roope                  3
Mantila, Aatu                       3
35. Suonpää, Santeri                2
Sallinen, Janne                   2
Mansukoski, Leevi              2
38. Peltomäki, Juho                  1

Paanaselle hopeaa opiskelijoiden SM-kisasta

$
0
0
Tampereella kisattiin lauantaina opiskelijoiden Suomen mestaruuksista painonnostossa. Äänekosken Huimaa ja Jyväskylän yliopistoa edustanut Mari Paananen sijoittui toiseksi korkeakouluopiskelijoiden kilpasarjassa, jossa tosin oli vain kaksi kilpailijaa.

 

Saman opinahjon ja Keljon Viestin Heta Karjalainen oli omaa luokaansa tehden Keski-Suomen piiriennätykset ja omat ennätyksensä sarjaan 75 kiloa niin tempauksessa, 70 kiloa, kuin työnnössä, 93 kiloa kuin yhteistuloksessakin, 163 kiloa sekä 195,463 sinclair-pistettä joilla kisaa ratkottiin. Mari voitti samassa sarjassa itsensä, tehden tämän vuoden parhaan tuloksensa tempaamalla 61 kiloa ja työntämällä 77 kiloa, kooten yhteistuloksen 138 kiloa ja 165,983 pistettä. Marin työnnöt onnistuivat, mutta häntä jäi harmittamaan 63 kilon tempaus, joka oli todella lähellä onnistua. Mieltä sen sijaan lämmitti sijoittuminen kokonaiskisan viidenneksi liki 20 vuotta nuorempien joukossa.

Naisten kisa on nähtävissä täällä. Marin nostot: tempaus 61 kiloa ajassa 27.00 ja työntö 77 kiloa ajassa 1.08.20.

Naisia kisasi kaikkiaan 11, joista jyväskyläläisiä oppilaitoksia edusti peräti kahdeksan. Keskisuomalaisittain upeaa seurattavaa oli ensikertalaisten ennakkoluulottomuus. Voimistelutaustainen, crosfitin Winter Warissakin 10 sakissa ollut Crossfit Jyväskylässä harjotteleva ja valmentava Mila Nurminen voitti korkeakouluopiskelioiden rentosarjan hienosti 129 kilon tuloksella ylivoimaisesti 180,576 pisteen sinclaireilla heti ensimmäisessä painonnostokisassaan! Yleisen sarjan kisaraja 58 kilon sarjaan on 125 kiloa, joten lisenssin ostamalla ja kisaamalla Milalla on eväät kevään kisoihin niin halutessaan.

Milalle joutuivat taipumaan Marin reenikaverit CF JKL:stä, jotka viikko sitten kirittivät Marin jo 62 kilon tempaukseen harjoituksissa. Juulia Lautaoja otti hopeaa 121 kilon tuloksella kohentaen tempaustaan kolmella kilolla ja yhteistulostaan saman verran. Emmi Vuola jäi painavampana pronssille samalla tuloksella, mutta kohensi kuitenkin tempausennätystän kilolla. Keski-Suomea piiriottelussa edustanut CF 40100 reenaava Miia Herrala jäi neljänneksi 117 kilon tuloksella, mutta kohensi tempaustaan ja työntöään kahdella kilolla ja näin yhteistulostaan neljällä kilolla. Viides oli Sumiaisista kotoisin oleva liikunnanohjaajaopiskelija Aino Hintsala, joka myös paransi neljä kiloa yhteistulostaan, tempausta kolme ja työntöäyhden kilon.

Naisten toisen asteen kilpasarjassa painonnostossa koko kisan paras nainen Siri Sytelä valmistautui nuorten Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin tekemällä 134 kilon tuloksen, tempaamalla 61 ja työntämällä 73 kiloa, josta sinclairia 207,998 pistettä. Toiseksi taipui Jutta Selin 140 kilon tuloksella tempaamalla 60 ja työntämällä 80, mutta painavampana saaden heikommat sinclairit.

Naisten toisen asteen rentosarjassa Miian mukaan houkuttelema Emma Laakoli otti voiton jo ensimmäisessä painonnostokisassaan 113 kilon tuloksella. Jyväskyläläisten mittelössä Satu Tiihonen oli toinen 89 kilon tuloksella kohentaen kivasti työntöennätystään kilolla.

Aino Hintsala oli ainoa naisten supertotaliin eli painonnostoon + voimanostoon ilmoittautunut nainen. Tänään sunnuntaina voimanoston korkea-asteen rentosarjassa kisasivat Ainon lisäksi Susan Väisänen, Anna Tuominen. Aino teki ennätyksensä takakyykyssä, 90 kiloa, penkistä nousi 57,5 kiloa ja maastavedossa Ainon oma ennätys myös, 122,5 kiloa. Hänen mukaansa parantamisen varaa jäi usean kilon verran. Voimanostossa painavampana Aino sai pronssia häviten kaksi pistettä hopeanaiselle, mutta supertotalissa hän pokkasi kultamitalin ja highrollerin kotiintuomisiksi.

Mari toimi tuomarina miesten painonnostokisassa ollen todistamassa uutta Suomen ennätystä.  Varsinaisen opiskelijoiden kisan ulkopuolella nähtiin näyttökisassa uusi nuorten Suomen Ennätys sarjan 69 kiloa yhteistuloksessa, kun Parkanon Puntin Henri Kaikkonen nosti väkevästi 269 kilon tuloksen, tempaamalla 119 ja työntämällä 150 kiloa. Aiempi ennätys oli viisi kiloa vähemmän, hänen omissa nimissään. Tulos oli nuoren miehen tärkeä näyttö, sillä hän rikkoi Painonostoliiton A-rajan alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin, jotka pidetään Israelissa joulukuussa. Jospa siellä sitten rikkoutisivat ennätykset myös tempauksessa ja työnnössä, molempiin tarvittaisiin kaksi kiloa lisää…

Miesten painonnostokisassa Kristian Laapotti ja Klus Eloranta yrittivät haastaa Jere Johanssonia, joka kotilavalaan otti tyylikkään varmasti omansa niin sanotusti kuuden kilon turvin, kun sinclaireilla verrataan, vaikka 150 työntö nousi vasta toisella yrittämällä – kevyesti tosin.

Painonnostokisojen tulokset: (JV jäsentenvälinen tulos = kilpailijalla ei kilpailulisenssiä)

Naiset
1. Siri Sytelä AU (-00/51,17) 134 kg (61+73) 207,998 p.
2. Heta Ojanen KelVi (-91/74,79) 163 kg (70+93) 195,463 p.
3. Jutta Selin TP (-99/65,48) 140 kg (60+80) 181,432 p.
4. Mila Nurminen Jyväsk.YO (-91/58,46) 129 kg (57+72) 180,576 p. JV
5. Mari Paananen ÄHu/Jyväsk.YO (-76/74,37) 138 kg (61+77) 165,983 p.
6. Juulia Lautaoja Jyväsk.YO (-92/61,91) 121 kg (53+68) 162,698 p. JV
7. Emmi Vuola Itä-Suomen YO (-89/64,49) 121 kg (53+68) 158,350 p. JV
8. Miia Herrala Jyväsk.ammattiopisto (-93/64,11) 117 kg (47+70) 153,704 p.
9. Emma Laakoli Jyväsk. aikuisopisto (-89/68,53) 113 kg (53+60) 142,380 p. JV
10. Satu Tiihonen Jyväsk.ammattiopisto (-97/73,89) 89 kg (38+51) 107,421 p. JV
11. Aino Hintsala Kajaanin AMK (-96/71,28) 84 kg (33+51) 103,432 p. JV

Miehet
1. Henri Kaikkonen PaPu (-93/68,96) 269 kg (119+150) 362,009 p.
2. Jere Johansson TP (-87/80,91) 272 kg (122+150) 333,375 p.
3. Klaus Eloranta TAK (-93/76,87) 260 kg (115+145) 327,732 p.
4. Kristian Laapotti TP (-92/87,86) 274 kg (126+148) 322,232 p.
5. Akseli Lintulaakso TP (-92/70,79) 242 kg (106+136) 320,335 p.
6. Lauri Tuovinen TP (-90/100,74) 280 kg (120+160) 310,654 p.
7. Ilkka Kallioniemi AU (-95/88,11) 261 kg (120+141) 306,532 p.
8. Antti Peltokangas VaKi (-95/76,94) 232 kg (102+130) 292,287 p.
9. Juha Pelto-Huikko Hämeen AMK (-93/83,25) 235 kg (105+130) 283,787 p. JV
10. Aapo Ylä-Autio SeSi (-96/84,65) 241 kg (105+136) 288,595 p.
11. Ville Jääskeläinen TP (-91/97,22) 248 kg (107+141) 279,003 p.
12. Tero Soininen TP (-88/71,11) 205 kg (90+115) 270,600 p.
13. Jukka Heikinmäki TP (-93/76,01) 207 kg (85+122) 262,601 p.
14. Kimmo Lummi TTY (-87/108,90) 242 kg (110+132) 261,238 p. JV
15. Ilari Federley TP (-94/76,60) 205 kg (90+115) 258,919 p.
16. Aapo Mäkiranta KuKis (-89/80,67) 193 kg (83+110) 236,923 p.
17. Veikka Koskinen KPK (-99/81,62) 177 kg (75+102) 215,943 p.
18. Juho Lopponen Tampereen YO (-93/82,07) 177 kg (72+105) 215,324 p. JV
19. Jouko Puustinen Lappeenrannan tekn.YO (-90/100,23) 193 kg (83+110) 214,543 p. JV
20. Mikko Mäkelä Seinäjoen AMK (-95/111,31) 196 kg (85+111) 210,116 p. JV
21. Joel Holappa TP (-99/65,35) 150 kg (70+80) 209,141 p.
22. Tuukka Lahtinen TP (-99/69,59) 152 kg (72+80) 203,374 p.
23. Juho Vakkanen Tamperen YO (-94/87,08) 170 kg (75+95) 200,776 p. JV
24. Nuutti Mansukoski PaPu (-00/107,85) 185 kg (80+105) 200,343 p.
25. Roope Aho LeKi (-93/161,34) 198 kg (82+116) 198,414 p.
David Husaini TTY (-90/95,66) – (-+0) JV

Lauluntäyteinen viikonloppu tulossa – Kievarilla kisataan DynaMicsin voitosta

$
0
0
Karaokelaulukilpailu DynaMics järjestetään jälleen. 

 

Viikonloppuna 1.–2.10. käydään kilpailu karaokelaulun voitosta ja huikeista palkinnoista Kartano Kievarilla.

Kisaan on osallistunut puolisensataa laulajaa, joista suuri osa on äänekoskelaisia.
– Äänekoskella on kisassa hyvä edustus, ehkä jopa parempi kuin aikasempina vuosina. Muita osallistujia on kiitettävästi ympäri maan aina Tamperetta ja Helsinkiä myöten. Luvassa on tasokas kilpailu, jossa on mukana myös uusia tuttavuuksia, järjestäjänä häärivä Harri Hintikka kertoo.

Tuomareina kisassa toimivat muun muassa tangoprinssi Markku Uhlbäck, Tangoseniorikilpailun kakkonen Tuulia Silfver sekä pitkän linjan laulajat Hannu Kautto, Juha Vantila ja Pertti Alho.

DynaMicsin jälkeen lauantaina järjestetään myös Kultakurkku-kilpailun karsinnat ja illan päättää ikivihreä Souvarit. Kievarin alakerrassa Matti Pasanen vetää kaikille avointa karaokea, että yleisökin pääsee rallattelemaan.
– Kyllä on talossa meininkiä kerrakseen, Hintikka sanoo.

DynaMicsin finaali käydään sunnuntaina, ja voittajat ovat selvillä alkuillasta. Pääpalkintona kisassa on oma keikka Kartano Kievarin lavalla. Voittajat pääsevät siis kokemaan, miltä tuntuu viihdyttää runsasta tanssiyleisöä samana iltana Suomen eturivin artistien kanssa.

Uimahallin avajaiset vasta marraskuussa

$
0
0
Äänekosken uimahallin remontti valmistuu näillä näkymin marraskuussa. 

 

– Olisimme toivoneet, että Jari Sillanpään konsertti 6. lokakuuta olisi toiminut uimahallin avajaisina, mutta valitettavasti avajaiset siirtyvät näillä näkymin marraskuulle, vapaa-aika johtaja Markku Auvinen kertoo.

Remontti on edennyt ilman suurempia ongelmia, mutta pieniä viivästyksiä on sattunut. Tällä hetkellä lipunmyyntisaarekkeet sähkötyöt ja kalustaminen ovat vielä kesken.

– Tämä ei ole kenenkään vika, joskus näin isoissa remonteissa vain sattuu viivytyksiä. Se on parempi asiakkaillekin, että kaikki on valmiina avajaisissa, eikä esimerkiksi kalustaminen jää kesken, Auvinen sanoo.

Remontin suuremmat linjat on jo valmiina, vain yksityiskohtia pitää enää hioa. Uimahallin tekniikkaa ja toimintoja testataan parhaillaan.

– Muutamia koeuintejakin suoritetaan ennen virallisia avajaisia. Ensimmäinen koululaisryhmä kävi testaamassa altaita maanantaina, Auvinen sanoo.

ÄU palkitsi kauden parhaat – Jami Kinnunen nappasi suurimman pystin

$
0
0
ÄU juhlisti kauden päätöstä perinteisellä palkintogaalalla.

 

Kaupungintalon kahviossa kestittiin paikalle saapuneita yleisurheilijoita ja heidän tsemppareitaan kakulla, mehulla ja kahvilla. Ja tietenkin mitaleilla, Stipendeillä ja pokaaleilla.

Suurimman pokaalin, eli Vuoden yleisurheilijan palkinnon nappasi keihäänheittäjä Jami Kinnunen.
Tässä oli meillä kolme vaihtoehtoa: Jami, Aino Pulkkinen ja Arttu Mattila. Me paljon pyöriteltiin tuloksia ja lopulta otettiin IAAF:n taulukko ja katsottiin, kenellä tulee tuloksesta paras pistemäärä. Ja sehän tuli tuloksella 78,12 Jamille, ÄU:n yleisurheilujaoston varapuheenjohtaja Tuukka Vuorinen perusteli.

ÄU palkitsi myös erikoispalkinnolla Kimmo Kinnusen, jonka valmennettavilla oli erityisen hyvä vuosi. Jamin lisäksi, EM-mitalisti Zigismund Sirmais ja paraolympiahopeamitalisti Marjaana Heikkinen ovat Kimmon valmennettavia.

Vuorinen puhui tilaisuudessa myös kauden tilastoista. ÄU on noussut kaikilla mittareilla tällä kaudella, mutta tekemistä on vielä. Varsinkin uusien urheilijoiden saaminen joukkoon parantaisi ÄU:n tilannetta.
– Ei tule sijoituksia, jos ei ole urheilijoita edustamassa. Toivottavasti näistä meidän nuorista viikkokisailijoista tulisi niitä tulevia nuoria urheilijoita, että saataisiin enemmän massaa seuraan, Vuorinen pohtii.

Näitä ÄU:n tulevaisuuden toivoja muistettiin kauniiden sanojen ja kakun lisäksi myös mitalein. Kaikki viikkokisoihin osallistuneet saivat oman mitalin kannustukseksi.

Myös pienimmät urheilijat saivat mitalin muistoksi ansiokkaasta kaudesta.

Myös pienimmät urheilijat saivat mitalin muistoksi ansiokkaasta kaudesta.

Arttu Mattila voitti muun muassa vuoden poikaurheilijan pystin.

Arttu Mattila voitti muun muassa vuoden poikaurheilijan pystin.

Aino Pulkkinen haali pokaalin jos toisenkin.

Aino Pulkkinen haali pokaalin jos toisenkin.

Kuvasta voisi luulla Kimmo Kinnusen halaavan poikaansa Jamia. Oikeasti tilanne on miesten välisestä leikkimielisestä pystypainista.

Kuvasta voisi luulla Kimmo Kinnusen halaavan poikaansa Jamia. Oikeasti kyseessä on tilannekuva miesten välisestä leikkimielisestä pystypainista.

YLEISURHEILUJAOSTON VUODEN PARHAAT 2016

 

T9 Juulia Nyholm                                                           P9 Ville Kankainen

T11 Anja Savolainen                                                      P11 Jussi Hakonen

T12 Nita Linna                                                               P12

T13 Piia Kalliomäki                                                       P13 Jussi Vuorinen

T14 Aino Savolainen

T15 Kiia Siponen                                                           P15 Arttu Mattila

N19 Aino Pulkkinen                                                      M19 Aleksi Heinänen

N Aino Pulkkinen                                                          M Jami Kinnunen

 

Tsempparityttö (alle 17v)                                               Piia Kalliomäki

Tsempparipoika (alle 17v)                                              Arttu Mattila

 

Tyttöurheilija (kiertopokaali)                                         Aino Pulkkinen

Poikaurheilija (kiertopokaali)                                         Arttu Mattila

 

Muistamiset hyvästä seuratyöstä                                   Marja Kankainen, Teemu Vehviläinen

Vuoden toimitsija                                                          Eija ja Arto Pyykkinen

Vuoden veteraani                                                           Tuukka Vuorinen

Erikoispalkinto SE:stä                                                    Arttu Mattila

Seuran paras yleisurheilija                                              Jami Kinnunen ( SM-22, PM-1, IAAF taulukko ykkönen    )

 

VIIKKOKISAPALKINNOT 2016

T5                               Veera Manner

P5                              Otto Makkonen

T 7                              Peppi Soiluaho

P 7                             Karri Kuorikoski

T 9                              Enni Makkonen

P 9                             Ville Kankainen

T 11                           Heta Lindholm

P 11                           Nemo Saarinen

T 11+                         Piia Kalliomäki

P 11+                         Heikki Vuorinen

 

Ahkerin viikkokisakävijä 2015:       Jenna Kinnunen (T9)

Viikkokisatoimitsija:                            Johanna Makkonen

Paras viikkokisaurheilija:                   Juulia Nyholm (T9)

 

VETERAANIEN LAHJAKORTIT 2016:

Anja Savolainen                          30€

Nita Linna                                      30€

Piia Kalliomäki                              40€

Jussi Vuorinen                              40€

Aino Savolainen                          30€

Pinja Tenhunen                          40€

Kiia Siponen                                 50€

Arttu Mattila                                100€

Jere Kautto                                   50€

Heikki Vuorinen                          50€

Juulia Nyholm                              30€

Enni Makkonen                          30€

Ville Kankainen                           30€

 

VETERAANIEN STIPENDIT 2016:

Aino Pulkkinen                            250€

Henna Ritanen                            100€

Elisa Juntunen                             100€

Valtteri Mattila                            250€

Jami Kinnunen                          300€

Aleksi Heinänen                         50€

DynaMicsissa kova taso – tuomareilla edessä vaativa finaali

$
0
0
Kartano Kievarilla käynnissä oleva Dynamics -laulukilpailu on kovatasoisen lisäksi tasaväkinen. Tuomaristossa istuu kolme Dynamics -voittajaa, joista yksi on tämän kesän tangoprinssi.

 

Kuudes DynaMics –laulukilpailu on saatu hyvin käyntiin. Lauantaina lauletut kappaleet on laulettu ja kilpailijoiden päivä on tältä osin ohi. Tälle illalle riittää vielä jännitettävää, sillä noin kello 21 tietämillä ratkeaa, ketkä pääsee sunnuntaina tavoittelemaan palkintosijaa laulumittelössä.

DynaMicsin isä, Harri Hintikka on tyytyväinen päivän antiin. Hän kertoo laulajien tason olleen kova.

– Todella hyvä kattaus. Hienoa, että kisaamaan tuli myös loistavia uusia laulajia, hyvä tunnelma, Hintikka sanoo.

Kaikkiaan Dynamics –kilpailuun osallistuu 47 laulajaan varsin kattavasti ympäri maan. Vain lappilaiset loistavat poissaolollaan. Äänekoskelaisia laulajia ilmoittautui kisaan noin parikymmentä.

– Aikaisempiin vuosiin verraten on osallistujia nyt vähemmän, Hintikka laskee.

Tuomaristolla on ollut pitkä päivä. He ovat kuunnelleet 47 laulajaa sermin takaa. Tuomariston puheenjohtaja, vuonna 2010 DynaMics kisan voittanut Juha Vantila kiittelee laulajien tasoa. Äänekoskelainen Hannu Kautto, niin ikään DynaMics voittaja (2013) sekä Tangomarkkinoiden tangoprinssi ja viime vuoden DynaMics voittaja Markku Uhlback ovat nyt ratkaisun edessä: ketkä jatkavat kisaamista vielä sunnuntaina?

– Varsinkin sarjassa naiset +50 taso on ollut hurjan tasainen. Sarjasta tulee tiukka, Kautto sanoo.

Tangoprinssi Uhlback sanoo huomisen tuovan eteen myös muutakin kuin laulun lahjoja.

– Saamme nähdä koko lavapreesensin. Yleisölle esiintyminen on tärkeää, se otetaan arvosteluun mukaan, Uhlback sanoo.

Sunnuntaina arviointiin vaikuttavat lauluäänen ja lavakarisman lisäksi myös esiintymisasu ja itse esiintyminen.

Harri Hintikan mukaan kisajärjestelyt ovat sujuneet kuin tanssi. Aikataulu on pitänyt melkeinpä minuutilleen.

Harri Hintikan mukaan kisajärjestelyt ovat sujuneet kuin tanssi. Aikataulu on pitänyt melkeinpä minuutilleen.

Sunnuntaina tuomaristo saa joukkoonsa naisnäkökulmaa, kun kaartiin liittyy Tuulia Silfer, viime kesän Tangomarkkinoiden seniorisarjan kakkonen. Lisäksi sunnuntaina tuomariksi saadaan Pertti Alho, DynaMics voittaja vuosimallia 2015.

Kilpailu alkaa sunnuntaina kello 11. Voittajat ovat selvillä noin kello 17. Finaaliin pääsee maksimissaan 20 henkilöä.

– Finaalipaikan on lauantaina lunastanut kolme henkilöä. Tuomaristo käytti yksimielisesti näiden kolmen laulajan kohdalla ääni ratkaisee –korttia, Hintikka sanoo.

Kannattaa mennä siis sunnuntaina Kartano Kievarille kannustamaan ja kuulostamaan.

– Luvassa on kovatasoinen kilpailu, jota on ilo kuunnella. Sanotaanko vaikka näin: Kievarin lavalla kuullaan sunnuntaina komea konsertti, Hintikka sanoo.


DynamMicsin voittajat ovat selvillä –Äänekoskelle jäi yksi hopea

$
0
0

Kovatasoinen DynaMics -laulukilpailun voittajat ovat selvillä. Äänekoskelle tuli naisten yleisen sarjan palkintoa, kun Mervi Hyppönen lauloi tuomariston antamaan hopeaa.

Kaikkiaan DynaMicsiin Kartano Kievarilla osallistui 47 laulajaa ympäri Suomen. Onnea voittajille!

DynaMics finaalin lopputulokset: 

+50 sarja, naiset ja miehet

1. Päivi Liimatainen, Viitasaari
2. Mervi Niinijärvi, Korpilahti
3. Titta Ojanen, Vaajakoski

1. Leo Nevalainen, Kerava
2. Olli-Pekka Tuomi, Tampere
3. Lauri Harsu, Pylkönmäki

Yleinen sarja, naiset ja miehet

1. Anne Simonen, Löytänä
2. Mervi Hyppönen, Äänekoski
3. Marja-Leena Hämäläinen, Laukaa

1. Manu Berg, Helsinki
2. Petri Koskiranta, Saarijärvi
3. Saku Ruutikainen, Järvenpää

Yleisö jaksoi kannustaa kaksi päivää kestäneen kisan aikana suosikkejaan.

Yleisö jaksoi kannustaa kaksi päivää kestäneen kisan aikana suosikkejaan.

Omasta komerosta minikirppikseksi

$
0
0
Vanhan grillin tiloihin Markkamäen juurelle on ilmestynyt uusi pop-up kirppis. 

 

Taija Hakkaraisen päähänpistosta syntyi minikirppis, kun tämä näki tilan tyhjillään.
– Ajattelin, että kun omista tavaroista haluaa eroon niin miksei sitten vähän”työllistäisi” itseään, Hakkarainen sanoo iloisesti.

Myynnissä on hyvälaatuista tavaraa Hakkaraisen omista komeroista ja hyllyistä, mutta myös puolison valmistamia uutukaisia puuesineitä sisustusesineistä oikeaan kaivoon saakka.
– Ei ole monella kirppiksellä kaivoa myynnissä, Hakkarainen nauraa.

Kaivon, kirjojen, koriste-esineiden, pelien, elokuvien ja vaatteiden sekaan mahtuu myös herkkupaloja: koronapöytä nappuloineen sekä kaunis hääpuku. Hinnat eivät päätä huimaa ja mukaan tarttuu jotain melkein väkisin.

Hakkaraisen on tarkoitus pitää puotia auki aluksi lokakuun ajan. Jatko riippuu suosiosta.
– Katsotaan nyt jos saan paikan myytyä tyhjäksi, Hakkarainen pohtii.

Pop-up Minikirppis avoinna arkisin 11-17, lauantaisin 10-14, Lossintie 44

Onko tarvetta kaivolle? Taija Hakkaraisella olisi myynnissä yksi varsin kaunis kappale.

Onko tarvetta kaivolle? Taija Hakkaraisella olisi myynnissä yksi varsin kaunis kappale.

Huiman junnufutiksen kausi päätettiin palkinnoin – jaostolle Sinettiseura-diplomi!

$
0
0
Huiman juniorijalkapallojaosto vietti virallisia kauden päättäjäisiä tiistaina 4. lokakuuta. 

 

Kaupungintalolla jaettiin tunnustusta ahkerille, innokkaille ja menestyneille pelaajille, huoltajille, valmentajille ja vanhemmille.

Äänekosken kaupungin vapaa-aika johtaja Markku Auvinen kiitteli jaostoa hyvästä yhteistyöstä.

– Kaupungin imagolle viihtyvyys on tärkeää, ja sitä tuo nimenomaan hyvät harrastusmahdollisuudet. Yritetään yhdessä kehittää toimintaa ja yhteistyötä pidemmälle. Haave sisähallistakin elää vielä, Auvinen sanoo.

Auvinen palkitsi juniorijaoston aktiivit Mikko ja Minna Porrassalmen  hyvästä yhteistyökumppanuudesta Äänekoski-sateenvarjolla ja -pipolla.

Jalkapallojaoston puheenjohtaja Hannu Penttinen kiitti tilaisuudessa kaikkia seuran toimintaan osallistuvia ja kävi läpi kauden kohokohtia. Kohokohtiin kuuluu muun muassa kaksi piirinmestaruutta ja yksi piirinmestaruushopea.

Suomen Palloliiton edustaja Ali Kangas-Hynnilä toi tilaisuuteen ilouutisen: Äänekosken Huiman juniorijalkapallo on saavuttanut Valon Sinettiseura-arvon. Tällä hetkellä Keski-Suomessa on ainoastaan viisi Sinettiseuran kriteerit täyttävää seuraa.

– Laskin päässäni, että näillä harrastajamäärillä noin tuhat äänekoskelaista lähtee jalkapallon pariin päivittäin. Ja juniorit treenaavat yhteensä 80 tuntia viikossa. Harrastajamäärät on hieno juttu, mutta se tuo myös painetta olosuhteisiin, Kangas-Hynnilä sanoo.

– Sinettiseura on merkki siitä, että me halutaan tehdä töitä ja kehittyä jatkuvasti. Sinettiseurat keskittyy nimenomaan lapsiin ja nuoriin. Tää tunnustus saadaan auditoinnin kautta, eli toimintaa seurattiin tosi tarkkaan. Kahden vuoden päästä auditoidaan uudelleen, eli meidän pitää tehdä töitä, että me saadaan pitää tämä, juniorijalkapallojaston junioripäällikkö Minna Porrassalmi selvittää.

Tilaisuudessa palkittiin jokaisesta sarjajoukkueesta yksi FAIR PLAY-pelaaja, vuoden juniori, vuoden valmentaja, vuoden joukkueenjohtaja sekä vuoden talkoolainen. Jokainen voittaja sai yleisöltä raikuvat aplodit ja kannustuksen. Reiluun peliin kuuluukin hyvä yhteishenki ja toisten kannustaminen.

– Joukkueet ovat itse valinneet nämä palkintojen saajat, Porrassalmi kertoo.

Huiman juniorijalkapallo faktoina: 
– 22 joukkuetta Äänekoskella, 4 Suolahdessa
– 26 sarjajoukkuetta (joissain ikäluokissa 2-3 joukkuetta)
– yhteensä 434 pelaajaa, joista tyttökjä 177 ja poikia 257
– Valon Sinettiseura 2016

Väkeä oli kuin sinistä pipoa!

Väkeä oli kuin sinistä pipoa!

Vuoden juniorina palkittiin Jeremias Heinonen.

Vuoden juniorina palkittiin Jeremias Heinonen.

PALKITUT 2016:

Vuoden Joukkueenjohtaja
Katja Konola-Manninen (P06)

Vuoden Valmentaja
Antti Heinonen (P06)

Vuoden Junioripelaaja
Jeremias Heinonen (P02)

Vuoden Talkoolainen
Katja Junnonaho

 

FAIR PLAY-palkinnot:

Otteita perusteluista:
– rehti niin joukkuekavereille kuin vastustajillekin.
– esimerkillinen pelaaja
– kehittynyt valtavasti tällä kaudella
– valmentajan unelma pelaaja: kuuntelee mitä sanotaan
– periksiantamaton
– hyvä joukkuekaveri
– harjoittelee ahkerasti joukkueen kanssa, ja myös omatoimisesti
– hyperaktiivinenkin välillä

Tytöt -08
Elsa Sihvonen
Pojat -08
Pessi Kyrönviita

Tytöt -07
Tiia Huuskonen
Pojat -07
Aaro Wegelius

Tytöt -06
Martta Hytönen
Pojat -06
Pyry Heinonen

Tytöt -05
Sara-Maria Kari
Pojat -05
Leo Mattila

Tytöt -04
Siiri Lämpsä
Pojat -04
Joonas Tuomainen

Tytöt -03
Tiia Konola
Pojat -03
Niilo Keljo

Pojat -02
Simo Kähkönen

Äänekosken pienoismalli rakentuu muistojen ympärille

$
0
0
Suojarinteen suojissa pieni mutta ahkera porukka rakentaa pienoismallia Äänekoskesta.

 

Pienoismallin tekeminen on tarkkaa puuhaa. Ja myös aikaavievää. Tätä pienoismallia on rakennettu jo kuusi vuotta, eikä vielä ole montaa tönöä pystyssä.

– Pelkkiä maastopohjia tehtiin pitkään, koska haluttiin tehdä maaston muotoja myöten tarkka malli. Lopputulokseen tarvitaan 4 500 puuta, 20 km teitä, rautatietä ja yli 800 taloa, pienoismallikurssin vetäjä Timo Enäkoski kertoo.

 

PIENOISMALLIA EI tehdä tämän päivän Äänekoskesta, vaan kuvattavana on Äänekosken kauppala heinä-elokuussa 1932. Tämän takia pienoismallin teossa ehkä tärkein työ on muistelemista ja tiedon keräämistä.

– 80-luvulla keräsi kaupungin tilaamana 200:lta ihmiseltä muisteluita ja vanhoja valokuvia Äänekoskesta. Nyttemmin olemme saaneet kuvia myös ilmavoimilta. Mutta yhä kaivataan lisätietoja. Tällä hetkellä varsinkin Pukkimäen alueen tiedot olisivat tärkeitä, Enäkoski vihjaa.

Rakentajaporukassa onkin paljon kotiseutuhistoriaan perehtyneitä ja tietenkin myös tuon ajan äänekoskelaisia. Eine Rautavirta (os. Puura) ja Jouko Huovelin tutkivat vanhoja ilmavoimien karttasuurennoksia muistellen omien kotitalojensa ympäristöä.

– Meilläkin alkaa vähän jo pätkiä, Jouko Huovelin sanoo.
– Eläkä sano, että pätkii, Eine Rautavirta tiuskaisee toverillisesti.

–Tuossa rakennuksessa oli terveyssisar, Jouko Huovelin muistelee ilmavoimien kuvien äärellä.

–Tuossa rakennuksessa oli terveyssisar, Jouko Huovelin muistelee ilmavoimien kuvien äärellä.

JOS EI OLE KOSKAAN rakennellut pienoismalleja, ei voi arvata kuinka haastavaa työ on. Pelkkien materiaalien löytäminen on haastavaa. Onneksi porukassa on mukana ”ropelihattuinsinöörejä” jotka hoksaavat uusia tekniikoita. Kaksi vuotta pienoismalliporukassa häärinyttä Markku Hokkasta on kiittäminen siitä, että puita alettiin rakentaa polkupyörän vaihdevaijereista.

– Monesti puita tehdään kuparilangasta pyörittämällä. Sillä tekniikalla 4 500 puun tekeminen olisi ollut aivan liian vaivalloista. Minulle sitten tuli mieleen, että vaihdevaijerihan on valmiiksi punottua, siitä voi erotella oksat helpommin ja sitten niiden päälle voi liimata lehvästön, Hokkanen kertoo ideastaan.

Pienoismalli on mittakaavaltaan 1:500 ja se kattaa Äänekoskesta keskustan, Kirkonmäen, Koulunmäen, Pukkimäen ja Piilolanniemen. Monen harmiksi Hiskinmäki jouduttiin jättämään pienoismallin ulkopuolelle.

– Siitä olisi tullut aivan liian iso. Mutta toiveissa on, että kunhan tämä on valmis, joku tekisi sitten Hiskinmäenkin. Olihan se kuitenkin Äänekosken ensimmäinen keskus, Enäkoski sanoo.

pienoismalli-3

Äänekosken vanha kirkko on pikkuruisenakin vaikuttava.

Äänekosken vanha kirkko on pikkuruisenakin vaikuttava.

NOIN KYMMENEN hengen ydinporukka rakentaa pienoismallia joka lauantai noin kolme tuntia kerrallaan. Vähitellen vanha Äänekoski alkaa hahmottua. Miltä tuntuu ”uudelleenrakentaa” vanhoja kotikontuja?
– Tuntuu tosi hyvältä ja mielenkiintoiselta, Rautavirta sanoo.
– Välillä harmittaa, kun ei muista tarpeeksi, Huovelin sanoo.

– Tässä on kyllä huomattu, että ne muistotkin monesti herää eloon vasta tässä tehdessä ja kuvia tutkiessa. Ja vaikka tämä ei ikinä valmistuisi, niin ainakin tieto karttuu. Ja sehän se on tärkeintä, Enäkoski sanoo.

 

Muistatko sinä miltä Äänekoski näytti vuonna 1932? Tai löytyykö mummosi arkistosta kuvia tuolta ajalta? Ota yhteyttä pienoismallikurssin vetäjä Timo Enäkoskeen (puh 0407786370 tai sähköposti marrinkumpu@pp.inet.fi tai lähde paikanpäälle käymään la 12-15).

Sukat jokaiselle veteraanille

$
0
0
Suomi 100 Villasukat veteraaneille innoitti Suolahden Eläkkeensaajat kovan luokan kutomatalkoisiin.

 

Eläkkeensaajien kässäkerho sai hyvän pesämunan, kun Ale-Makasiinin Matti Riikonen lahjoitti kymmenen kiloa harmaata sukkalankaa. Myös ÄKS laittoi kortensa kekoon, ja lahjoitti sukkiin väriä eli siniset ja valkoiset raitalangat.

– Olemme myös saaneet yksityisiltä lahjoittajilta parikymmentä kerää lankaa, Leena Mäkinen, Suolahden sukkapriimusmoottori kertoo.

Tarkoituksena on kutoa Suomen satavuotispäivän kunniaksi sukat jokaiselle veteraanille. Heitä on tällä hetkellä 21 838, joista Keski-Suomessa 919. Aikaa urakkaan on, sillä dead line on 6.12.2017, itsenäisyytemme 100-vuotispäivänä. Sukkien jako aloitetaan jo vuoden alusta ja Eläkkeensaajien tarkoitus on lahjoittaa sukat paikallisesti omille veteraaneille.

Lankalahjoituksia otetaan vastaan kuten myös valmiita sukkia. Suolahden Eläkkeensaajien kässäkerho kokoontuu keskiviikkoisin kello 11 Suopungissa. Liisa Lakanen, Ritva Riihiaho, Lahja Kaikkonen, Ritva Remonen, Leena Mäkinen, Riitta Marin, Maija Piitulainen, Terttu Ravattinen  ja Asta Valtonen asettuivat kuvaan puikkojen kalinasta

Lankalahjoituksia otetaan vastaan kuten myös valmiita sukkia. Suolahden Eläkkeensaajien kässäkerho kokoontuu keskiviikkoisin kello 11 Suopungissa. Liisa Lakanen, Ritva Riihiaho, Lahja Kaikkonen, Ritva Remonen, Leena Mäkinen, Riitta Marin, Maija Piitulainen, Terttu Ravattinen  ja Asta Valtonen asettuivat kuvaan puikkojen kalinasta

HARMAIDEN sukkien varsiin kudotaan sinivalkoiset raidat. Ohjeen ja lankoja voi käydä hakemassa Suopungista.

– Kuka tahansa voi ryhtyä sukkien kutojaksi. Suopungissa keskiviikkoisin kello 11 kokoontuva kässäkerho ottaa vastaan myös valmiita sukkia. Ohje löytyy meiltä, tai Suomi 100 Villasukat veteraaneille -Fb-sivuilta. Jo lahjoitetulla lankamäärällä saamme kudottua toistasataa sukkaparia. Jos meiltä haetaan langat, täytyy myös valmiit sukat tuoda meille, Mäkinen kertoo.

Facebookiin perustetun ryhmän tarkoitus on neuloa Sotiemme veteraaneille yhdenmukaiset villasukat Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

– Sotiemme veteraaneihin kuuluu: Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Sotainvalidien veljesliitto. Myös järjestöihin kuulumattomat veteraanit huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Naiset, joilla on rintamapalvelustunnus kuuluvat myös tähän, ryhmän Fb-sivulla kerrotaan. Ryhmä tekee yhteistyötä Sotiemme Veteraanit -varainhankinnan kanssa.

Ryhmä ”Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta” -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. ÄKS seuraa sukkaurakan etenemistä.
Lankoja lahjoittaneet:
Ale-Makasiini Suolahti, ÄKS, Parturi-kampaamo Verstas, Silke Mård, Seila Gort, Eija Oikarinen

50 frisbeegolffaria otti osaa Äänekosken mestaruuskisoihin

$
0
0

 

 

Frisbeegolfin Äänekosken mestaruuskisat järjestittiin lauantaina 8. lokakuuta.

 

Kisan ensimmäinen kierros heitettiin Suolahdessa ja toinen Äänekoskella. Kylmä ja tuulinen sää ei heittäjien määrässä näkynyt: Kisassa oli mukana ennätykselliset 50 henkilöä. Vuoden 2015 mestaruuksista kisasi ainoastaan 14 henkeä.

– Jos suosio näin kasvaa, en tiedä miten mahdutaan heittämään ensi vuonna, kisan pääjärjestäjänä toiminut Mira Ekroos pohtii.

Kisan osallistujissa oli hyvää hajontaa ja kaikkii sarjoihin saatiin hienosti osallistujia. Kisan nuorin pelaaja oli 11-vuotias ja vanhin 65-vuotias.
Mestaruuskisa oli avoin kaikille, mutta ainoastaan äänekoskelaiset kisasivat mestaruuksista. Yleisen sarjan voiton vei Jari Pajari, jonka nimi kaiverrutetaan mestaruuspystiin jo toistamiseen.

Sponsoreiden lahjiottamia palkintoja oli hurja määrä, joten jokaisen sarjan kolmelle parhalle riitti palkinnot. Palkintopöytä notkui, mitä erilaisimpia palkintoja säilykkeistä suklaaseen ja sahoihin.

– Olen vähän kuullostellut, että miten on ihmisillä mennyt ja miettinyt kuka saa mitäkin. Se joka on heitellyt eniten puihin, saa tietenkin sahan, Ekroos naurahtaa.

Kansainvaellus kohti toisen kierroksen aloitusväyliä.

Kansainvaellus kohti toisen kierroksen aloitusväyliä.

img_5102

Tämä huikea pokaali lähti Jari Pajarin mukaan.

img_5111 img_5104

Sponsoreiden lahjoittamat palkinnot olivat mietä mielenkiintoisempia, mutta varmasti haluttua tavaraa.

Sponsoreiden lahjoittamat palkinnot olivat mietä mielenkiintoisempia, mutta varmasti haluttua tavaraa.

img_5124

Frisbeegolfin Äänekosken mestaruuskisat 08.10. 2016
TULOKSET:
Yleinen sarja:
1. Henri Salminen, -13
2. Jari Pajari, -9
3.  Pekka Kauppinen, -6

Naiset
1. Mira Ekroos, 13
2. Kirsi Korpimäki,16
3. Viivi Hytönen, 18

Juniorit -16
1. Jooa Saari, 8
2. Lauri Orupold, 22
3. Lenny Varis, 26
Seniorit -40
1. Arto Orbinski, 6
2. Jani Kotanen, 7
3.Sami Väisänen, 8

Seniorit-50
1. Tero Koivu,21
2. Seppo Sorvamaa, 15
3. Arto Niiranen, 16

Lue kaikki tulokset täältä.

Kisan sponsorit:
K-supermarket Suosikki, Pub Markus, Sisä-suomen Lehti, Kinomikko, Citymarket, Würth, Syrjälän puutarha, Valio, Ramin rauta, Sale Konginkangas, Äänekosken frisbeegolfin kannatysyhdistys (Äfky), Puskaputtaajat, Niskanen Oy, Tarvikekeskus, Äänekosken kaupunki

MUOKATTU: Vaihdettu lopputulokset ja tuloslinkki. Aiemmin jutussa ensimmäisen kierroksen tulokset.

Pinskut rauhanleirillä

$
0
0
Maanantaista torstaihin 52 hengen pinskuporukka leireili Kangaslammen luonnonkauniissa maisemissa. ”Syyslomaviikon kohokohta” –  sanoo Ninni 8 vuotta.

 

Leirillä liikutaan porukassa päivän- sekä kuunvalossa.

– Mietitään iltanuotiolla Suomen asunnottomia ihmisiä, kerätään turvapaikanhakijaperheen lapsille talvivaatteita, seurataan Mörkökodalla ohjaajaporukalla sosiaalisen median välityksellä Anna Kontulan Luokkalaki -kirjan julkkareita makkaroiden paistuessa. Nuorempien ohjaajien pelatessa lasten kanssa männikössä kymmentä tikkua makkaroita odotellessa – nauraa leiripäällikkö Sisko Hamkar.

– Ehdittiinhän myö tietenkin saunoa ja uida, askartella, tanssia ja laulaa ja katsella elokuva … ja viimeisen leiri-illan Rauhanjuhlaan lapset olivat suunnitelleet upeita ohjelmanumeroita,  jatkaa leiripäällikkö Hamkar.

– Pinskuleiri on rauhankasvatusta parhaimmillaan. Monipuolinen leiriohjelma pitää otteessaan kaikenikäisiä lapsia ja nuoria. Se kasvattaa yhteistyöhön ja yhteiseen tekemiseen. Se kasvattaa elämän ymmärtämiseen, toisten huomioimiseen hetkessä ja ajassa, maassa ja maailmassa, toteaa keittiöapulainen Sirpa Martins.

 Leiriaskartelussa tehdyt ruusut sytyttivät tunnelmallisen Rauhanjuhlan.

Leiriaskartelussa tehdyt ruusut sytyttivät tunnelmallisen Rauhanjuhlan.

Rauhanleirin pienimmät osallistujat seurasivat sydämen syttymistä tuvan ikkunasta.

Rauhanleirin pienimmät osallistujat seurasivat sydämen syttymistä tuvan ikkunasta.

 

 


Iitalle palkintokasa painonnoston Juniori Cupista

$
0
0

 

Äänekosken Huiman Iita Kononen kävi syysloman päätteeksi kilpailemassa painonnoston Juniori Cupin loppukilpailussa Porissa.

 

Loma oli oivaa kisaan valmistautumisaikaa, sillä Iita nosti ennätyksensä tehden kuuden onnistuneen noston sarjan. Iita tempasi 26 kiloa ja työnsi 33 kiloa saaden yhteistulokseksi 59 kiloa. Iitan tempausennätys koheni kilolla ja työntö kahdella, kuten yhteistuloskin. Hurjin kohennus Iitalla tuli sinclair-pisteisiin, sillä 36,97 kilon elopainolla tehty tulos 59 kiloa antoi 124,897 pistettä eli noin kymmenen pistettä enemmän kuin Iitan tähänastinen ennätys. Koko kisan nostot (Iitan tempaus 26 kiloa ajassa 2.25.20 ja työntö 33 kg ajassa 2.56.00 ) ovat nähtävissä Youtubessa.

Junioreile järjestettiin kevennyshyppytesti punnituksen jälkeen ennen kisaa ja jälkeen kisan. Iita pomppasi 28 cm molemmilla kerroilla. Ennen kisaa testattiin myös liikkuvuutta kahdella testillä. Hartiaseudun liikkuvuutta mittaava lapakääntö oli Iitalla 73 cm. Toisena liikkuvuustestinä mitattiin alaselän ja nilkkojen liikkuvuutta, jossa testattava seisoo omassa kyykkyleveydessä ilman kenkiä, asettaa kepin niskan taakse, kädet suoraksi pään yläpuolella yhteen ja laskeutuu mahdollisimman hyvään kyykkyasentoon alas siten, ettei kantapäät nouse lattiasta. Tämä kyykkytesti oli Iitala 14 cm. Tarkempi selostus testeistä ja päivästä löytyy täältä.

Kisan lisäksi Porissa oli järjestetty kilpailijoille ruokailu ja ohjattua parkouria. Halukkaat pääsivät vielä seuraamaan aikuisten kansallista painonnostokilpailuakin. Päivän päätteeksi jaettiin mitalit. Iita oli Porin kisassa alle 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmas, häviten hopean vaivaisella kilolla. Iita oli kuitenkin tyytyväinen pronssiin, olivathan takana onnistuneet nostot ja omat ennätykset!
Sama tilanne kuin tässä Cupin loppukisassa säilyi kolmen kärjen osalta Cupin kokonaisjärjestyksenä: neljän kisan jälkeen voiton vei Ounasvaaran AtleettiKlubin Viivi Raudasoja, toisena oli Porin Puntti-Karhujen Ella Iivonen ja kolmantena Äänekosken Huiman Iita Kononen.

Iita iloitsi onnistumisistaan, sillä kahden pronssin lisäksi hän sai II luokkamitalin, jonka saa tehtyään tietyn tasoisen yhteistuloksen. Seuraavana tavoitteena onkin I luokan merkki, jonka saa 60 kilon yhteistuloksella, siihen on matkaa vain yksi kilo.

Iitan syli täyttyi palkinnoista, sillä Juniori Cupin voittajat saivat Leokon tukemana stipendi-palkinnot siten, että voittajalle 200€, toiselle 100€ ja kolmannelle 100€. Tuon summan saa laskuttaa painonnostoväline- tai leirimatkakuittia vastaan Suomen Painonnostoliitolta. Lisäksi jaettiin järjestävän seuran, Puntti-Karhujen, kautta saatuja pieniä tavarapalkintoja, joista Iitan mukaan Äänekoskelle lähti kahvallinen jumppakuminauha.

Iita kevennyshyppytestissä, mittaajana Hanna Tuominen. (Kuva: Mari Paananen)

Iita kevennyshyppytestissä, mittaajana Hanna Tuominen. (Kuva: Mari Paananen)

Iita kyykkytestissä, mittaajana Saija Määttä. (Kuva: Mari Paananen)

Iita kyykkytestissä, mittaajana Saija Määttä.
(Kuva: Mari Paananen)

Juniori Cupin loppuhuipennus, Pori 22.10.2016

Tulokset:
Tytöt 12-v. tai alle

1. Viivi Raudasoja OAK (-05/32,23) 66 kg (30+36) 163,251 p.
2. Ella Iivonen PuKa (-04/44,94) 72 kg (31+41) 125,261 p.
3. Iita Kononen ÄH (-06/36,97) 59 kg (26+33) 124,897 p.
4. Iiris Savolainen LeKi (-06/25,61) 33 kg (14+19) 109,498 p.
5. Vilma Rättyä RK (-06/39,67) 48 kg (23+25) 94,337 p.
6. Viivi Lehtonen Bodonos (-04/62,72) 61 kg (25+36) 87,501 p.
Koko Cupin järjestys:
1. Raudasoja 28 p., 2. Iivonen 25 p., 3. Kononen 23 p., 4. Savolainen 17 p., 5. Rättyä 14 p., 6. Lehtonen 13 p.
Tytöt 13-15-v.

1. Milja Malkamäki Ra-Pa (-02/60,95) 108 kg (48+60) 146,782 p.
2. Helmi Nauha KJ (-03/63,73) 100 kg (45+55) 131,883 p.
3. Ada Nurhonen TAK (-03/52,34) 79 kg (34+45) 120,376 p.
4. Iida Järvinen PuKa (-03/66,81) 69 kg (31+38) 88,298 p.
5. Annika Haavisto KarKi (-03/83,3) 60 kg (24+36) 68,248 p.
Koko Cupin järjestys:
1. Nauha 23 p., 2. Nurhonen 16 p., 3. Haavisto 15 p., 4. Malkamäki 14 p., 5. Järvinen 10 p.
Pojat 12-v. ja alle

1. Valtteri Raudasoja OAK (-04/37,14) 86 kg (39+47) 196,284 p.
2. Artturi Häkli LeKi (-04/44,78) 91 kg (40+51) 172,177 p.
3. Veikko Ojala PuKa (-06/35,83) 72 kg (31+41) 170,826 p.
4. Aaron Wasenius OAK (-04/44,62) 80 kg (35+45) 151,874 p.
5. Eemeli Nurhonen TAK (-04/40,14) 69 kg (28+41) 145,258 p.
6. Aapo Karppinen OAK (-07/33,41) 54 kg (24+30) 138,519 p.
Koko Cupin järjestys:
1. Raudasoja 28 p., 2. Häkli 26 p., 3. Wasenius 21 p., 4. Nurhonen ja Ojala 18 p. (tämän päivän sinclair-pisteiden perusteella 4. Ojala ja 5. Nurhonen) , 6. Karppinen 12 p.
Pojat 13-15-v.

1. Väinö Suoniemi OAK (-01/66,94) 155 kg (70+85) 212,665 p.
2. Sakari Pietarinen JoPuPo (-03/59,86) 134 kg (60+74) 198,800 p.
3. Jimi Palosaari RK (-03/75,26) 140 kg (60+80) 178,622 p.
4. Eemeli Mikkola PuKa (-03/38,67) 78 kg (33+45) 170,614 p.
5. Hanno Keskitalo OAK (-03/89,3) 143 kg (63+80) 166,899 p.
6. Janne Kähtävä KJ (-02/54,44) 99 kg (43+56)158,018 p.
7. Jaro Haapakoski OAK (-03/79,55) 121 kg (58+63) 149,656 p.
8. Iiro Savolainen LeKi (-03/57,43) 64 kg (28+36) 97,955 p.
Koko Cupin järjestys:
1. Pietarinen ja 2. Palosaari, molemmilla sama pistemäärä 23p., tämän päivän sinclair-pistejärjestys ratkaisi paremmuuden, 3. Suoniemi 21 p., 4. Mikkola 17 p., 5. Keskitalo 16 p., 6. Kähtävä ja Savolainen 15 p. (6. Kähtävä ja 7. Savolainen tämän päivän sinclair-pisteiden perusteella), 8. Haapakoski 14 p.

46 tuntia uintia yhtä kyytiä – hyppää sinäkin altaaseen!

$
0
0
Suolahden uimahallin 46-vuotisjuhlat alkoivat perjantaiaamuna kello 04.00, kun ensimmäiset uimarit hyppäsivät altaaseen. Uimahallilla uidaan yötä päivää sunnuntaiyöhön kello kahteen saakka.

 

2.11.1970 avattu Suolahden uimahalli on liikuttanut tuhansia ja taas tuhansia uimareita. Viime vuonna synttärivieraina oli huikeat 470 uimaria, vesijumppaajaa tai -juoksijaa. Järjestyksessään viides maratonuinti on jo täydessä käynnissä, kun ensimmäiset uimarit hyppäsivät altaaseen perjantaiaamuna kello neljä.  Ensimmäinen uitiin uimahallin 42-vuotisjuhlan kunniaksi ja perinne on jatkunut asiakkaiden toiveesta. 46 tunnin aikana imahalliin uskaltautuu kastautumaan moni, joka harvemmin altaan syliin laskeutuu. Ensimmäisen kahdeksan tunnin aikana altaaseen on hypännyt jo 110 uimaria.

– Kello 3.50 ensimmäiset uimarit, Riitta Moilanen ja Tuija Eronen olivat jo oven takana ja altaassa tasan kello neljä. En uskalla lähteä veikkaamaan, kuinka monta henkeä tänä vuonna osallistuu, sillä perjantain Halloweenvaelluksella jaetut ilmaislippujen määrää on vaikea ennakoida, idean äiti Tuula Kovanen sanoo.

46-tuntia kestävää maratonia pyörittää molempien uimahallien henkilökunta ja kaikki ovat innolla sitoutuneet läpi vuorokausien mittaiseen urakkaan.

–  Maratonilla altaassa on aina joku. Aikaisempina vuosina olimme varustautuneet siihen, että aamuyön tunteina on itse hypättävä altaaseen. Se on ollut turha ”pelko”, sillä asiakkaat ovat ottaneet tämän tempauksen omakseen ja tulevat uimaan kelloon katsomatta, Kovanen kiittelee.

Helena Parantainen on uimahallin vakikäyttäjä. Uintikärpänen puraisi kymmenen vuotta sitten.

– Suolahden uimahalli on sellainen, että tästä ei luovuta! Tämä on niin tärkeä liikuttaja, että puheet sen lakkauttamisesta ovat olleet erikoisia. Onneksi puheet ovat lakanneet ja uinti jatkuu, viisi kertaa viikossa uimahallissa käyvä Parantainen sanoo.

46-vuotissynttäriuinti Suolahden uimahallilla pe 28.10. klo 4.00 – su 30.10. klo 2.00

Myyjäiset uimahallilla pe 28.10. klo 17 alkaen

Halloweenvaellus 28.10. kello 18.30 lähtö kohti Rantaraittia Suolahden Uimahallilta

 

 

 

Äänekoskelaisille kasa mitaleita kahvakuulaurheilun maailmanmestaruuskisoissa

$
0
0
Konneveden Urheilijoita edustavat kahvakuulaurheilijat, suolahtelainen Mari Kuukkanen ja sumialainen Anneli Kuukkanen olivat mukana Suomen maajoukkueessa Kahvakuulaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa.

 

Kisat käytiin 26-30.10. Kazakstanin Aktöbessa. Suomen maajoukkueeseen kuului 11 urheilijaa. Kilpailuissa oli edustettuna kahvakuulaurheilijoita 31 maasta.

Kahvakuulaurheilu on Kazakstanissa arvostettu laji, ja maa on joukkuekilpailussa heti Venäjän jälkeen toisena. Aktöben kaupungissa tapahtuma noteerattiin korkealle. Kilpailujen järjestelyyn oli satsattu paljon. Jo avajaiset olivat juhlava liikunta-, musiikki- ja valospektaakkeli. Paikallinen media mukana myös TV kameroita myöten.

Kilpailuissa marssittiin nostolavoille jättimäisen valoviivoin koristellun kahvakuulan läpi musiikin soidessa ja valonheitinten loisteessa. Nostojen aikana kuului selostus  paikallisella kielellä musiikin soidessa taustalla. Musiikki voimistui kisan edetessä, ja raskaimpien minuuttien aikana siivitti kilpailijat parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin.

Kilpailut kiinnostivat myös kaupunkilaisia, ja varsinkin mestaruussarjojen nostojen aikana lehterit olivat täydet kazakstanilaista yleisöä.

– Meitä suomalaisia pidettiin hieman eksoottisina, ja meitä seurattiin uteliaina. Myös kuvattiin, ja suomen kieli kuulosti heistä varsin hassulta, Mari Kuukkanen kertoo.

Suomalaisista pidettiin hyvää huolta kilpailupaikalla kuin myös muuten matkan aikana. Kielimuuri rajoitti ajoittain kommunikointia, sillä vain harvat pystyivät puhumaan englantia. Suomalaiset pärjäsivtä kuitenkin mallikkaasti ja jouklueenjohtajan venäjänkielen taito oli kovasti avuksi.

kahvakuula3

Äänekoskelaisten tuloksia:
Naiset veteraanisarja +60v Tempaus 8kg
1. Anneli Kuukkanen, tulos 256

Naiset avoin sarja OALC (rinnalleveto-työntö) 16kg
3. Anneli Kuukkanen, tulos 123

Naiset avoin sarja OALC 24kg
2. Mari Kuukkanen, tulos 87

Naiset tempaus +68kg 16kg
6. Mari Kuukkanen, tulos 187

Koko Suomen joukkueen tulokset ja sijoitukset:

Riitta Evisalmi tempaus 16 kg -58 kg 185 (2.)
Pauliina Savolainen tempaus 16 kg -63 kg 166 (3.)
Minna Lilja tempaus 16 kg +68 kg 187 (5.)
Mari Kuukkanen tempaus 16 kg +68 kg 187 (6.)
Niina Pelander tempaus 16 kg +68 kg 185 (7.)
Anneli Kuukkanen tempaus 8 kg -68 kg 256 (1.)

Minna Silvennoinen tempaus 24 kg -58 kg 88 (2.)
Teija Rantanen tempaus 24 kg 70 (6.)
Kirsi Suomela tempaus 24 kg 110 (6.)

Johanna Seppälä OALC 16 kg 129 (2.)
Anneli Kuukkanen OALC 16 kg 123 (3.)
Pauliina Savolainen OALC 20 kg 85 (5.)
Mari Kuukkanen OALC 24 kg 87 (2.)
Niina Pelander LC 20 53 (1.)

Henrik Tallbacka biathlon 24kg (2.)

Huiman C-pojilla voittoisa viikonloppu

$
0
0
Huiman C-pojat jatkavat puhtaalla pelillä keskisen alueen koripallon SM-karsintasarjassa
 
 
Huiman C pojat jatkoivat viikonloppuna hyviä otteita Äänekoskella pelatussa alueen turnauksessa. Sunnuntaina pojat pelasivat kaksi peliä ja voittivat molemmat.
– Voitot tulivat hyvien pelien jälkeen lapuan ja Kauhajoen joukkueista. Voitot tuntuivat vielä erityisen mukavilta koska viime aikoina ollaan oltu alakynnessä pohjanmaan joukkueita vastaan. Kauhajokeakaan ei olla voitettu muutamaan vuoteen, iloitsi valmentaja Hannu Kautto.
 
Voiton avaimena oli tällä kertaa onnistuminen joukkueena.
– Kaikki pojat onnistuivat ja pelasivat hyvin ja ratkaisuja tehtiin laajalla rintamalla. Pisteetkin jakautuivat tasaisesti monelle pojalla mikä onkin yksi joukkueen vahvuuksia, Kautto jatkaa.
 
Huiman pojat ovat voittaneet nyt kaikki pelaamaansa neljä peliä. Keväällä pelattavaan SM-sarjaan on loistavat mahdollisuudet.
– Kauden alussa joukkueen tavoitteena olikin päästä juuri pelaamaan valtakunnalliseen sarjaan.
 
Jäljellä on vielä kaksi karsintaurnausta, Jyväskylässä ja Kauhajoella. Lisäksi käydään Kouvolassa turnauksessa hakemassa lisää kovia pelejä.
 
Tulokset ja pisteet;
 
Huima-Lapua 82 – 47
 
Huima-Karhu 67 – 51
 
Juuso Salmi 30, Eeti Varis 28, Osku Ikonen 25, Elmeri Hannukainen 23, Aapo Lehtonen 21, Topi Sauriala 9, Jerry Autioniemi 4, Matias Koukka 3, Onni Arve 2, Oliver Vosokovski 2, Pietu Pietiläinen 2, Miro Rantala.
 
Valmentajat: Hannu Kautto, Mika Varis ja Jarmo Koukka.

VesiVelho avataan 14. marraskuuta

$
0
0
Peruskorjattu uimahalli VesiVelho avataan maanantaina 14. marraskuuta. 

 

– Olen juuri saanut käteeni VesiVelhon vesiraportin, jossa näkyy veden olevan erinomaista. Halli voidaan sen puolesta avata yleisölle, vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen sanoo.

Maanantaista 7. marraskuuta alkaen VesiVelho on koululaisten liikuntaryhmien käytössä. Virallisia avajaisia vietetään 14. marraskuuta kello 14.
– Voi olla, että saamme avajaisiin myös jotain ohjelmaa. Mutta siitä tiedotetaan vielä tarkemmin, Auvinen sanoo.

Viewing all 469 articles
Browse latest View live