Äänekosken Moottorikerhon järjestämä Mopokerho aloittaa syyskautensa sunnuntaina 11. syyskuuta.
Mopokerho kokoontuu Kotakennään entisellä leirintäalueella, jossa on tilaa päristellä. Moottorikerhon jäsenet opettavat kerholaisille mopojen käsittelyä ja huoltoa turvallisessa ympäristössä.
– Me opetetaan ajamaan, ja juostaan peräsää niin pitkään kuin jaksetaan. MOnesti ensimmäisen kierroksen jälkeen siellä porukka menee jo omillaan, Äänekosken Moottorikerhon varapuheenjohtaja Seppo Ulmanen kertoo.
Mukaan pääsee ilman omaa mopoa, sillä moottorikerholla on kolme mopoa, jotka ovat kerholaisten käytössä.
Mopokerhoon ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja nuoret, joiota mopolu kiinnostaa.
– Siellä on ollut kaiken ikäisiä aina viidestä viisitoistavuotiaisiin asti, tyttöjä ja poikia yhtälailla, Ulmanen sanoo.
Moottorikerho järjestää mopokerhotoimintaa yhteispelillä ja talkoovoimin. Mopoilua on luvassa joka toinen sunnuntai syys-marraskuussa ja keväällä maalis-toukokuussa. Mopokerho on osallistujille ilmainen ja mukaan pääse
Mopokerhon aloitus su 11.9. klo 14, Kotakennään entinen leirintäalue